En oikein tiedä mistä aloittaisin… niin paljon on tapahtunut
edellisen postauksen jälkeen. Hetken jouduin taas olemaan ”sydän syrjällään”,
kun jouduinkin yllättäen lisätutkimuksiin, mutta onneksi niistä ei löytynyt
mitään syöpään viittaavaa. Hyvä muistutus taas siitä, että elämä voi heittää päälaelleen
milloin vain.
Viime ajat olen saanut elää oikein kunnon rakkauskuplassa.
Vaikka olemme olleet jo puoli vuotta naimisissa, juhlitaan häitä vasta
kuukauden päästä ja ai että olen nauttinut häävalmisteluista. Tiedän, että itse
juhlat ovat ohi 12 tunnissa, joten olen päättänyt ottaa kaiken ilon irti myös
näistä valmisteluista. Lisäksi jokin aikaa sitten parisuhteemme täytti 10
vuotta, jota olimme juhlimassa viikonlopun ajan kylpylähotellissa. Olipa
rentouttavaa kerrankin jättää arjen askareet taka-alalle ja keskittyä vain
yhteiseen aikaan.
Tämä rakkauskupla ei ole yltänyt pelkästään vain parisuhteeseeni,
vaan olen myös personal trainerini avulla löytänyt jälleen liikunnan ilon! Aika
rapakunnossa olen edelleen hoitojen jäljiltä, mutta enää ei treenireppu lennä
turhautumisen takia salilta kotiin tullessa, vaan jää innolla odottamaan
seuraavaa kertaa. Paljon jouduin tekemään töitä niin henkisesti kuin
fyysisestikin, mutta nyt olen varma siitä, että se kannatti. Tästä on hyvä
jatkaa.
Eikä se rakkauskupla jää näihinkään… vaan huh huh. Meinaa
olla vaikea löytää oikeita sanoja, mutta yritän kuitenkin. Viime perjantaina
mut siis kaapattiin töistä viettämään omia polttareitani ja ai että: kolme päivää lempparinaisten seurassa, posket
hellänä nauramisesta ja onnenkyyneleet silmäkulmissa. Edelleen nousee väkisin hymy
kasvoille, kun vain ajattelenkin millaisten ihmisten kanssa saan tätä matkaa
kulkea. Pisimmät ystävyyssuhteeni ovat kestäneet yli 25 vuotta ja tuoreimmatkin
jo lähes 10 vuotta. Tiedän, ettei ole sellaisia sanoja, joilla voisin osoittaa
kiitollisuutta näitä ihmisiä kohtaan. Toivottavasti kuitenkin tiedätte sen!
Koska tämä blogi on kertonut pääosin sairastumisestani,
uskallan nyt täällä katsoa tätä myös ”syöpänäkökulmasta”. Sairastuminen toi
aikanaan elämääni ihan älyttömästi mukanaan myös pelkoa. Aluksi totta kai pelkäsin
selviänkö tästä ollenkaan, mutta oikeastaan sitäkin enemmän olen pelännyt sitä
miten sairastuminen vaikuttaa ihmissuhteisiini. Kestääkö parisuhteemme näin
isoa kriisiä ja muutosta, entä jäävätkö ystävät kulkemaan kanssani tällaista
matkaa. Tai viimeisin pelkoni, palaako elämänilo sittenkään koskaan takaisin
elämääni.
Onnekseni nyt
jälkiviisaana voin todeta pelänneeni turhaan. Vaikka lääkkeet aiheuttavat
edelleenkin ikäviä sivuvaikutuksia, pystyn kuitenkin elämään aika vapaasti.
Kaiken kokeman jälkeen puolisoni päättikin kamojen pakkaamisen sijaan kosia,
jonka jälkeen menimme pian naimisiin. Sairastuessani ajattelin, etten kelpaisi kenellekään
tällaisena, mutta olenkin saanut nyt elää onnellisena tässä hääkuplassa. Sitten
vielä nuo ystävät. Osan kanssa nähdään tosi harvoin, mutta kun nähdään niin oi
että! Taas loppuvat sanat kertomaan ♥.
Väitän, että yksi merkittävimmistä asioista tähän, että olen
löytänyt elämääni taas positiivisuuden ja ilon, on nimenomaan se, että löysin
liikunnan ilon uudelleen. Sen jälkeen pala palalta huomasin, että se tyyppi,
jonka sairastumisen aiheuttamien epävarmuuden ja murheiden keskellä kadotin
sisältäni, oli palaamassa taas takaisin. Mun elämä on nyt vihdoin taas ihanaa,
ja vaikka tiedän, että miljoona asiaa voisi olla tälläkin hetkellä paremmin,
niin tämä riittää mulle. Mulla on taas voimia mennä ja olla, mulla on rakastava
ja huolta pitävä aviomies ja perhe sekä maailman parhaimmat ystävät ympärillä.
Näiden lisäksi mulla on ihana koti ja saan tehdä työtä, jolla koen olevan merkitystä
(nämä molemmat on kyllä mun mielestä väärällä paikkakunnalla, että siitä vähän
miinusta, haha).
Yhden asian olen nyt
päättänyt ja se on vaikuttanut myös paljon onnellisuuteeni. Turha murehtiminen
ei kuulu enää elämääni, vaan elän sitä tässä ja nyt, niillä korteilla mitkä sillä
hetkellä on. Ja jos jotain tulee tai
sattuu, niin sitten on niiden aika, mutta murehtimalla etukäteen niitä tuskin kuitenkaan
pystyisin välttämään. Mä olen tässä nyt ♥.
