Mistä kaikki alkoi

Helmikuun 2016 lopussa löysin toisesta rinnastani sattumalta pienen patin makoillessani sunnuntaiaamuna sängyllä. Lyhyen vertailun jälkeen totesin ettei toiselta puolelta löytynyt vastaavaa...en kuitenkaan osannut tuolloin vielä huolestua. Olin lähdössä parin viikon päästä Aasiaan kolmeksi viikoksi reissuun, joten ajattelin käydä näyttämässä pattia lääkärissä vasta reissun jälkeen, jos se ei olisi poistunut itsestään jo ennen sitä.

Aloin kuitenkin seuraamaan pattia tarkemmin ja joka päivä totesin saman; patti oli ja pysyi. Noin viikko ennen reissun alkua patin ympärys kuitenkin kipeytyi ja päätin soittaa terveyskeskukseen. Lähinnä ajattelin kysyä vinkkejä kivun varalta, mutta sainkin päivystysajan lääkärille seuraavalle aamulle. Myös lääkäri löysi patin (en siis ollut vain kuvitellut) ja kertoi sen olevan n. pikkurillinpään kokoinen, eikä minun tarvitsisi olla huolissani. Tällaisia patteja kuulemma löytyy ”ikäisiltäni” usein ja ovat normaaleja. Lääkärin ohje oli selkeä: särkylääkettä kipuun ja hyvillä mielin reissuun! Sain kuitenkin lähetteen mammografiaan (rintojen kuvaus).

To 14.4.2016 Koepalat

Lääkärin lähetteestä oli kulunut kuusi viikkoa kun pääsin jatkotutkimuksiin. Pitkä odotusaika ei vaivannut mieltäni, koska lääkäri oli vakuuttanut minut patin harmittomuudesta ja kyseessä olisi ennemminkin rutiinitarkastus. Saavuin siis tutkimuksiin huolettomana. Minulle tehtäisiin rintojen röntgen ja ultaäänikuvaus, joiden perusteella päätettäisiin tarvitseeko koepaloja ottaa. Muutenkin odotin käynniltä vain lähinnä vahvistusta lääkärin epäilyille. En kuitenkaan edes ehtinyt rentoutumaan tutkimuspöydällä, kun lääkäri totesi ultraäänessä, että otetaan koepalat. Silloin vasta mielessäni kävi ensimmäisen kerran ajatus ”entä jos...entä jos patti ei olekaan hyvälaatuinen?”. Skarppasin, koepalojen otto ei vielä tarkoittaisi mitään.

Itse koepalojen otto ei onneksi juurikaan sattunut vaan se tehtiin paikallispuudutuksessa (olen aika herkkä kaikelle kivulle). Tulokset saisin sitten parin viikon kuluttua. Epäilty diagnoosini oli sillä hetkellä epätyypillinen fibroadenooma eli hyvänlaatuinen sidekudoskasvain. Epätyypillinen -etuliitteen sain siksi, että kasvain oli pinnalta ”kukkakaalimainen”, joka viittaisi joko pahalaatuisuuteen tai kasvaimen nopeaan kasvuun. Lääkäri epäili jälkimmäistä.

Hyväksyin epäillyn diagnoosin. Minulla olisi siis hyvälaatuinen kasvain, joka oli kasvanut nopeasti. Kivun poistamiseksi lääkäri ehdotti kuitenkin jo tässä vaiheessa kasvaimen leikkausta, eli leikkaus saattaisi olla nyt tulossa. Sille täytyisi siis järjestää aikaa johonkin väliin, toivoin ajankohdaksi kuitenkin syksyä, koska edessä olisi SUPERKESÄ!

Odottelu jatkuu...

Jouduin odottamaan koepalojen tuloksia 3 viikkoa. Lääkärin soittoaika oli jo aiemmin siirtynyt tk:sta sairaalan puolelle, josta voisin itse tiedustella tuloksia. Keskiviikkona 4.5. soitin. Olin saanut työni järjesteltyä niin, että voisin soittaa rauhassa kotoa käsin. Puhelun aikana sain kuulla, että tutkimustulokset olivat tulleet edellisenä päivänä, minulle oli varattu aika viikon päähän (11.5.) lääkärille ja sairaanhoitajalle sekä olin saanut lähetteen magneettikuvauksiin. Minua hoidettiin nyt 1.-luokan kiireellisenä. Pyynnöstäni huolimattani en kuitenkaan saanut tarkempia tuloksia puhelimessa.

Puhelun jälkeen ymmärsin ettei tilanne vaikuttanut enää hyvältä. Vaikka en ollutkaan saanut suoraan vastausta, olin saanut mielestäni vahvan vihjauksen tulevasta. Nyt tajusin ettei tutkimukset olisikaan loppusuoralla, vaan kaikki olisi vasta alkamassa...jos olisi. Enhän tiennyt muuta kuin mitä hoitaja oli kertonut puhelimessa. Keräilin ajatuksia jonkin aikaa kotona, kunnes päätin palata töihin. Terve kunnes toisin sanotaan!

Seuraava viikko oli vaikea. Pelkoa. Odotusta. Yritin valmistella itseäni pahimpaan. Seisoin peilin edessä ja kuvittelin lääkärin toteavan ”valitettavasti löytyi syöpäsoluja”. Yritin miettiä miten reagoisin uutiseen. Kuitenkin ihmismieli on sellainen, että kun on toivoa hyvästä, se tarttuu siihen. Vaikka kuinka yritin valmistella itseäni, päädyin ”mielikuvaharjoituksissani” aina siihen, että toivoa vielä on ja voin saada hyviäkin uutisia. Viikko on pitkä aika odottaa, mutta se päivä tuli silti nopeasti.

Diagnoosi

Keskiviikko 11.5.2016, ylityövapaa (varuilta). Lääkärin aika oli klo 10.00. Aamu oli itkuinen, oli vaikea hengittää. Koko loppuelämäni saattaisi pian muuttua. Lähdin kotoa yksin autolla ajamaan kohti sairaalaa. Lähtiessäni en voinut välttyä ajatuksilta ”ehkä suljen nyt kotioven viimeistä kertaa terveenä”, ”ehkä käynnistän auton viimeistä kertaa terveenä”. En pystynyt hillitsemään tunteitani matkalla, ja odoushuoneessakin tunteet olivat todella pinnassa. Vietin viimeisiä minuutteja ennen lääkärin tapaamista ja yritin valmistella itseäni tulevaan.

Lääkärin huoneessa istun lääkärin osoittamalle tuolille lääkärin aloittaessa sanoilla ”valitettavasti näytteestä on löytynyt syöpäsoluja”. Sanat, joihin ei voi valmistautua mitenkään. Sanat, jotka vetävät kaiken jalkojen alta ja muuttavat koko loppuelämäsi.

Tämä on minun tarinani rintasyöpädiagnoosin jälkeen. Se, miten se etenee tai loppuu, ei tiedä kukaan. Toivottavasti kuitenkin jaksan kirjoittaa ajatuksiani matkan varrelta tänne.