Korjausleikkaus

Seuraava iso etappi tällä syöpämatkalla on taasen ihan kulman takana... Vaikka sainkin jo sairauden ja sen miettimisen pois tavallisesta päiväarjestani, on taas tuleva leikkaus saanut ajatukset hyrrämään ja olen miettinyt paljon viimeisen parin vuoden tapahtumia ja niiden seurauksia.

Viime kuun lopussa saimme viettää hääjuhlaamme ja tuo päivä oli kyllä niin täydellinen kuin vain olla voi ♥. Tiedän, että olisimme varmasti osanneet nauttia tuosta päivästä ilman sairastumistanikin, mutta väitän, että kaiken kokemamme jälkeen arvostimme jokaista sekuntia vielä hippuisen enemmän. Ymmärrämme molemmat, ettei todellakaan ollut itsestäänselvää, että saisimme jonain päivänä juhlia omia häitämme. Silloin kun sairastuin ja elämämme pyöri hoitojen ympärillä, en aina pystynyt luottamaan siihen, että edessä voisi olla vielä jotain todella hyvääkin. Vaikka syöpä ei olekaan tuonut elämääni mitään positiivista, se kuitenkin opetti sen, että elämä on nyt. Ei ”sitten eläkkeellä”, eikä välttämättä edes vuoden päästä. En silti tarkoita etteikö elämässä voisi tähdätä myös pitkäaikaisiin unelmiin.

Tästä pääsenkin tulevaan leikkaukseen. Leikkauksen piti olla jo aika pian häiden jälkeen, mutta leikkaukseen valmistavat pep-puhallukset aiheuttivat mulle niin pahan yskän, että anestesialääkäri kieltäytyi nukuttamasta. Näin ollen leikkaus siirtyi parilla viikolla. Niin tai ei mulla oikeasti mitään näyttöä ole tuosta, että yskä olisi johtunut nimenomaan noista puhalluksista, mutta ajoitus vain oli niin sopiva siihen. Hoitajan mukaan niiden kun ei pitäisi aiheuttaa yskää, mutta varuilta tiputettiin puolella puhallusten määrää tätä uutta leikkausaikaa varten. Nyt yskä onkin jo aika hyvin parantunut, eikä uudelleen aloitetut puhalluksetkaan ole sitä pahentaneet.

Koska tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tulevalle leikkaukselle ei ole enää esteitä, ajatukset ovat taas palanneet sairastumiseen. Ihan viime päivinä olen paljon kerrannut mielessäni koko tätä polkua; tutkimusten alkua, diagnoosin jälkeisiä päiviä, kun jouduin kertomaan läheisilleni sairastumisestani, hetkiä, jolloin pelko ja suru olivat musertaa alleen, koko hoitopolkua, toipumista ja sitä kuinka kaiken koetun jälkeen olen edelleen tässä. Hymyileminen on taas helpompaa ja hiukset ovat jo kasvaneet sen verran, että peilistä katsoo takaisin tutut kasvot. Silti kaikki tapahtunut on jättänyt aika suuret jäljet minuun, ja joidenkin asioiden kohdalla olen vain joutunut hyväksymään sen, että asiat ovat nyt näin. Murehtimisen sijaan olen kuitenkin koko matkan yrittänyt keskittyä niihin asioihin, jotka ovat olleet hyvin, ja onnekseni noita asioita kuuluu elämääni todella paljon.

Nyt edessä on, jatkuvaa lääkitystä lukuunottamatta, alkamassa tämän hoitopolun viimeinen etappi. Uusia askeleita kohti tavallisempaa elämää. Koska tuleva leikkaus ei kuitenkaan ole mitenkään elintärkeä, (kuten edellinen leikkaus, jossa syöpäkasvain poistettiin), olen miettinyt paljon myös leikkauksen tarpeellisuutta. Tuleva leikkaus on paljon suurempi kuin edellinen, nukutusaika on pitkä, sairaslomakin 5-6 viikkoa ja koko projektiin kaikkine vaiheineen menee noin vuosi aikaa. Luotan kyllä suomalaiseen sairaanhoitoon, mutta en ole voinut välttyä ajatukselta, että entä jos jokin meneekin vikaan...täytyy myöntää, että tuleva leikkaus hieman jännittää. Toisaalta vaakakupin toisella puolella painaa ajatus siitä, kuinka paljon tällä on merkitystä myös henkisesti, ajatellen tulevaisuutta ja sitä kuinka paljon haluan jättää kaiken tämän elämässäni taakseni.

Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin ja pääsen pian aloittamaan toipumisen sekä jatkamaan matkaa kohti sitä kuuluisaa ”tavallista” elämää!