Uusivuosi

58 tarraa ja yhtä monta sairaalakäyntiä viime vuonna. Aluksi sairaalakäyntien merkkaaminen itselle tarroilla tuntui lohduttavalta. Vähän kuin lapsena, jos vaikka oli ollut reipas lääkärissä, sai tarran mukaansa. Jossain vaiheessa kuitenkin sairaalakäynnit muuttuivat arkipäiväisemmäksi ja tarrojen laittaminen unohtui...täydensin kuitenkin tarrakokoelmani nyt valmiiksi. Luku ei pakosti vastaan ihan todellisuutta, koska olen saattanut unohtaa jonkun tai yhtenä päivänä on saattanut olla useampikin eri käynti, esim. labra, lääkäri ja hoitokerta, mutta se kuvastaa mennyttä vuotta. Puolen vuoden sisällä kävin sairaalassa varmasti useammin kuin koko elämäni aikana siihen mennessä. Vaikka mukaan laskettaisiin myös kaikki vierailutkin sairaalassa.

Mutta se viime vuodesta. Nyt on uusi vuosi uusine seikkailuineen ja katse on käännetty vahvasti eteenpäin. Se mitä takana on, on vain välttämätön paha, joka tuli yllättäen osaksi elämääni, mutta nyt odotan malttamattomana "tylsää" tavallista arkea. Sairaslomani loppui virallisesti vuoden viimeisenä päivänä, mutta tämän viikon olen vielä ylityövapailla ja ensi maanantaina alkaa työt. Samalla alkaa myös kahden vuoden oppisopimuskoulutus. Salikortti on otettu takaisin käyttöön ja palattu vanhaan ruokavalioon. Mikä ihana tavallinen arki! ♥ Kerroin hoitajallenikin tänään syöpiksellä kuinka odotan jo tavallista arkea; töihin paluuta, liikuntaa, opiskeluja ym. Hoitaja nauroi ja sanoi, että taisin juuri luetella ne asiat, joita ihmiset yleensä eivät arjessaan niin arvosta. Mutta mä arvostan niitä nyt. Tiedän millaista on menettää yllättäen työkyky tai millaista on, kun voimat ei riitä yhtään mihinkään. Ei mihinkään.

Tänään meni taas koko aamupäivä syöpiksellä. Ensiksi mulla oli lääkärin tapaaminen...juteltiin menneistä ja tulevasta. Tämä oli siis ensimmäinen lääkärin tapaaminen siirryttyäni taas sädehoidon jälkeen takaisin omaan sairaanhoitopiirini. Yritän tiivistää tähän oleellisimmat lääkärin kanssa keskustellut asiat: sädehoitoalue on parantunut hyvin, Procren depot -pistos annetaan jatkossa 3kk:n välein, joten sairaalakäynnit vähenee taas entisestään (jeij!), sain luvan jatkaa D-vitamiinin syömistä ja sain lähetteen perinnöllisyyslääkärille. Lisäksi keskusteltiin lentämisestä. Tamofenhan aiheuttaa veritulppariskin, joka tietenkin korostuu lentäessä. Kävin juuri lentäen Puolassa, mutta koska lentomatka kesti vain reilu tunnin, en pitänyt riskiä kovin suurena, mutta haaveenani olisi päästä kesällä taas USA:an, jonne lento kestäisi useamman tunnin. Keskusteltiin lääkärin kanssa mahdollisista riskeistä, mutta lopuksi lääkäri näytti suunnitelmilleni vihreää valoa. Riskiäni pienentää kuitenkin se, etten ole ylipainoinen tai tupakoi, joten lääkäri lupasi kirjoittaa reseptin lääkkeeseen, jota voisin pistää pari päivää ennen lentoja pienentääkseni veritulppariskiä. Riskitöntä lentäminen ei siltikään ole, mutta lentäväthän esim. ylipainoisetkin, vaikka heillä on ihan samanlaiset riskit. Täysin riskitöntä elämää ei voi kuitenkaan elää.

On hullua ajatella kuinka paljon omilla elämäntavoilla voi vaikuttaa omiin asioihinsa. Koska en ollut ylipainoinen sairastuessani, lääkärit arvioivat, että kestäisin hyvin rankat hoidot ja niin kroppa jaksoikin hoidot hyvin loppuun asti, ja nyt sain vielä luvan lentää pidempiäkin matkoja. Innostuksissani lupasin vielä lääkärille tiputtaa loputkin hoitojen aikana tulleet kilot, kun nyt vihdoin on taas voimia liikkua enemmän ja olen pystynyt palaamaan vanhaan ruokavalioon. Täytyy vain muistaa tuo lupaus itsekin, että saan jatkossakin mahdollisuuden matkustaa vähän kauemmaksikin, hih.

Lääkärin jälkeen sain 7/17 Herceptin-pistoksen, jonka jälkeen mulla oli vielä syöpäkuntoutusohjaajan tapaaminen. Juttelimme niitä näitä, enkä peitellyt innostustani tulevasta arjen saapumisesta. Vaikka hoidot jatkuvatkin vielä useamman vuoden, uusiutumisriski on edelleen korkea eikä leviämistäkään ole voitu täysin poissulkea, en ajatellut jäädä surkuttelemaan osaani. Syöpä ei kuitenkaan poistu elämästäni, vaikka kuinka sitä itkisin ja murehtisin, joten ainut vaihtoehtoni on opetella elämään sen kanssa. Joistakin asioista joudun luopumaan, mutta olen saanut myös jotain, mitä ei voi korvata yhtään millään; uuden mahdollisuuten tai jatkoaikaa...miksi sitä haluaakin kutsua, mutta mä haluan nyt vahvasti uskoa siihen, että elämä kantaa, tapahtui mitä tahansa, ja edessä on vielä paljon ihania asioita ja onnea ♥. Toki unelmat ja onnenlähteet ovat ainakin vielä tällä hetkellä paljon pienempiä kuin aiemmin, mutta mä aion nyt nauttia mun tavallisen tylsästä ihanasta arjesta, eli täyttää elämäni niillä asioilla, jotka tuntuu oikeilta. Kuntoutusohjaajakin sanoi mulle lopuksi, ettei pidättele mua turhaan enempää, vaan päästää mut tekemään niitä asioita, joista tykkään. Ja toden totta syöpiksellä hengailu ei kuulu vieläkään ihan lempiasioihini, vaikka se onkin mahdollistanut tämänhetkisen tilanteen elämässäni. Kerroin kuntoutusohjaajalle myös tulevista matkasuunnitelmistani ja kesään asti kestävästä osasairauspäivärahalla työskentelystä. Hän sanoi, että olisi tehnyt varmasti itsekin samantyyppisiä tulevaisuudensuunnitelmia, mutta muistutti silti lopuksi vielä syövän ja stressin yhteydestä. Siinä mulla on vielä yksi koetinkivi, kun palaan työelämään. Toivottavasti löydän vielä hyvän tasapainon työn ja vapaa-ajan välille tulevaisuudessa.

Mutta nyt katse eteenpäin. Tän viikon nautin vielä hitaista aamuista ja vapaa-ajan ruhtinaallisesta määrästä ennen paluuta työelämään. Niin hullun ihanan jännittävän kutkuttava vuosi tulossa! Tällä vuodella on todella hyvät mahdollisuudet päihittää viime vuosi! Olen myös miettinyt tämän blogin kohtaloa nyt, kun akuutti hoitojakso on ohi. Töihin palattuani myös vapaa-aika luonnollisesti vähenee ja yritän varmasti tietoisestikin jättää syövän elämässäni enemmän taka-alalle. En kuitenkaan ole ainakaan vielä valmis luopumaan kokonaan kirjoittamisesta, koska olen saanut tästä ihan järjettömän paljon itselleni voimia tällä matkalla. Julkaisuvälit kuitenkin varmasti tulevat ainakin jossain vaiheessa kasvamaan pidemmiksi, mutta lupaan tulla aina välillä tänne kirjoittamaan kuulumisiani. Ainakin nyt vielä toistaiseksi.

Ihanaa tätä vuotta kaikille ja muistakaa, että omalla asenteella ja valinnoilla pystytte vaikuttamaan ihan älyttömästi siihen miten koette oman elämänne! Kaikkeen ei voi vaikutttaa, mutta siihen miten niihin asioihin suhtautuu, voi vaikuttaa joka päivä. Pitäkää itsestänne ja rakkaistanne hyvää huolta! Pus ♥.