Osasairausloma

Se loppui perjantaina. Nyt on taas edessä yksi askel kohti terveen ihmisen arkea ja olen ainakin paperilla taas 100% työkykyinen. Mennyt vuosi näyttäytyy työelämän puitteissa mulle ympyränä, joka sulkeutuu nyt, kun työt jatkuu kokoaikaisena. Puun takaa tullut pakollinen jääminen pois työelämästä oli aluksi todella kova paikka. Mulla oli takana parin vuoden jaksoinen todella kiivas työtahti, jonka jälkeen luopuminen omasta työkyvystä oli aluksi pienoinen shokki. Yhtäkkiä olikin aikaa olla. Ja mikä pahinta, ei voimia tehdä mitään. Tässä makasin sohvalla omien ajatusten kanssa ja jouduin kohtaamaan kaikki ne ajatukset, jotka olin kiireisinä vuosina sivuuttanut, sekä ne, jotka sairastuminen toi lisäksi uutena mieleen. Aluksi ajan kuluttaminen omien ajatusten kanssa oli raskasta ja yksinäistäkin, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna myös todella puhdistavaa ja rohkaisevaa.

Alkujärkytyksen jälkeen opin nauttimaan runsaasta vapaa-ajasta ja vapaudesta, jonka 7,5 kk:n sairasloma tarjosi. Toki säännölliset hoidot ja niistä toipuminen toivat arkeen omat rutiinit, mutta annoin itselleni luvan olla myös väsynyt ja levätä. Jonkin ajan kuluttua ymmärsin itsekin, kuinka kiireinen työ oli kuluttanut voimiani ja kuinka lähellä oli ollut etten olisi uupunut töissä kokonaan. Mieheni pyysikin lupamaan, etten koskaan enää palaisi vanhaan työtahtiin, vaikka kuntoutuisinkin täysin työkykyiseksi. Lupasin.

Nyt olen tehnyt alkuvuodesta asti 50% työaikaa ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuun. Työpäivän jälkeenkin on jäänyt vielä runsaasti aikaa omille jutuille ja harrastuksille, ja pitkät viikonloput ovat olleet luksusta, kun vihdoin on ollut voimiakin mennä ja touhuta. Nykyinen työni on mulle tällä hetkellä tärkeä osa elämässäni tai yleensäkin se, että olen työkykyinen ja mulla on mahdollisuus tehdä töitä, mutta ei se, että työpäivät venyvät pitkiksi tai se ettei pysty sopimaan mitään töiden jälkeen, kun ei tiedä moneenko mennessä saa päivän työt tehtyä. Tämänkin osasairausloman aikana olen töissä pari kertaa joutunut väsyneenä pidättämään kyyneleitä, kun työpäivät ovat venyneet pitkiksi jostain yllättävästä syystä. Voisihan sitä toki vain tiputtaa hanskat kädestä ja lähteä, kun päivä tulee täyteen, mutta luonne ei ole antanut periksi ja olenkin miettinyt, että tähänkö olen taas tullut, näin pian. Mikä on se hinta minkä olen oikeasti valmis maksamaan siitä, että saan tienata elantoni tehden sitä mistä oikeasti tykkään ja nautin? Kehitystä on kuitenkin tapahtunut ja olen sanonut näiden viiden kuukauden aikana varmasti useammin ”ei, en ehdi”, kuin koko kuusivuotisen työhistoriani aikana. Esimiesasemassa ollessani kukaan ei siis suoranaisesti määrää mulle työtehtäviä, vaan on täysin omista priorisointi- ja organisointitaidoistani kiinni kuinka paljon eri työtehtäviin käytetään aikaa tai mitä jätetään pois.

Ohhoh, lähtipäs taas kirjoitus laukalle...meinasin siis vain tulla kertomaan, että taas ollaan yhtä askelta lähempänä tervettä elämää. Vielä olisi jäljellä kolme tai neljä Herceptin-pistosta ja yksi sydämen vajaatoiminnan kontrollikäynti ja sitten olisi säännölliset sairaalakäynnitkin takana päin., jeij!

Ainiin, vietin siis viimeiset osasairauspäiväni ihan oikealla sairaslomalla. Tuo leikatun puolen käsi tulehtui taas. Viime kerrasta oppineena olen kyllä ollut nyt tarkkana sen kanssa ja käyttänyt aina hanskoja yms, mutta ei näköjään auttanut. Tällä kertaa tuli kynsinauhaan pieni rikkouma ja varmaan sieltä päässy joku bakteeri livahtamaan. Todella tarkka siis pitää olla, ja tämä kun on niitä asioita, joita aika ei paranna, vaan on koko loppuelämän riesa, jos sellaiseksi päättää ruveta. Onnekseni olen kuitenkin vielä välttynyt mahdolliselta lymfaturvotukselta ym. Nyt syön taas antibioottikuurini kiltisti ja olen jatkossa vielä aavistuksen tarkempi. Tällä kertaa tulehdus nosti myös yli 39 asteen kuumeen, jota kesti pari päivää. Ei auttanut lääkkeet, ei mikään, vaan pakko oli hautautua peittokasan alle sohvan nurkkaan ja odottaa voinnin kohenemista.

Nyt kuitenkin kuume on selätetty ja toivottavasti pian antibiootit alkavat tehoamaan tuohon käteen, että pääsisin vielä vähän nauttimaankin tästä viikonlopusta. Ensi viikon totuttelen 100%:n työaikaan ja sitten onkin hyvä jäädä ensimmäiselle kesälomalle ja suunnata kohti Italian lämpöä, Venetsian kanaaleja, Gardajärven vuoristomaisemia, Rooman nähtävyyksiä, pizzan tuoksua ja valkkarin huumaa parhaan ystävän seurassa ♥. Pitääkin hakea rinkka varastosta...vihdoin sille on taas käyttöä!