Välijuhlien aika

Viime viikonloppuna juhlistin viimeisten syto-olojen selättämistä ja samalla koko sytostaattihoitojakson päättymistä. Lähdimme puolisoni kanssa naapurikaupunkiin viettämään yhteistä aikaa ja viikonlopun ”ohjelma” suunniteltiin yhdessä. Vaikka minä olen se sairastunut, koskettaa sairaus luonnollisesti myös läheisiä. Etenkin ihmistä, jolla on yhteinen koti sairastuneen kanssa. Esimerkiksi ystäväni eivät ole nähneet huonoimpia päiviäni, vaan olemme nähneet vain vointini ollessa hyvä, mutta avopuolisoni on seurannut sivusta jokaisen päivän; niin huonot kuin hyvätkin. On siis luonnollista, että mennyt hoitojakso on ollut hänellekin raskas, vaikka tietenkin eri tavalla kuin minulle, mutta nyt oli meidän aika hemmotella itseämme.

Sairastumisen myötä monien asioiden merkitys on muuttunut ja yksi asia, joka on elämässäni korostunut on luonto ja sen positiivinen vaikutus. Vaikka olenkin hippuisen kaupunkilaistunut maalaistyttö ja edelleen ehdottomasti sitä mieltä, että palvelut pitää olla pyöräilymatkan päässä, aika ajoin mieli oikein huutaa pois kaupungista. Kesällä vietin paljon aikaa vanhempieni luona, jotka asuvat maalla järven rannalla ja nyt syksyllä olen löytänyt metsässä liikkumisen ilon. Niinpä välijuhlamme alkoi neljän tunnin reippailulla luontopolulla, evästaukoa ja nuotiomakkaraa unohtamatta.

Roosa nauha mukana.

Eräjormailun jälkeen vaihdoin savunhajuisen tuulipuvun mekkoon ja suuntasimme hienoon ravintolaan syömään. Pakko muuten tähän väliin mainita, että olen kesästä asti liikkunut pääosin pipo päässä eikä se ole menoani haitannut eikä varmaan muidenkaan. Kesäkin oli sen verran viileä, etten aiheuttanut kummastusta trikoopipo päässä. Kuitenkin tuolla ravintolassa se, että olin pipo päässä, jotenkin vähän vaivasi mua. En tiedä oliko se kuinka paha etikettivirhe, mutta yritin olla välittämättä. Ravintolaan lähtiessä ajattelin, että jos mua pyydetään ottamaan pipo pois päästä, paljastan rohkeasti kaljuni ja täräytän sanan syöpä ilmoille (ajattelin, että sillä voisi saada vaikka kalasteltua ilmaisen jälkkärin, haha). Noh, ei tarvinnut, mutta tarve päästä selittämään kuitenkin jäi. Välillä tuntuisi hyvältä, että otsassani lukisi oikeasti ”joo syöpä se on”, ei tarvitsisi muiden arvuutella. Toki en ole koskaan ennen ajatellut, että sairauteni mitenkään näkyisi päälle päin tai kiinnostaisi tuntemattomia. No, tuo oli vain tuollainen pikku välihuomio. Ruoka oli tooodella hyvää ja ruuan kanssa nautittu olut maistui myös taivaalliselta pitkästä aikaa.

Seuraava aamu alkoi hotelliaamiaisella, josta syto-oloissa aina haaveilin, joten tietenkin se kuului myös välijuhlien ohjelmaan, ja päivä jatkui shoppailun merkeissä. Vielä kesällä en osannut ostaa itselleni mitään, mutta nyt ajatukset ovat kääntyneet tulevaisuuteen jo sen verran, että kyllä tässä uusia vaatteita vielä tarvitaan. Mukaan tarttuikin mm. juoksukengät ja superlämmin talvitakki, joilla on hyvä lähteä kohti tulevaa. Ennen kotimatkaa kävimme vielä katsastamassa sairaalan, jossa saan sädehoidon. Lääkärin aika ja sädehoidon suunnittelu siellä onkin jo ensi viikolla.

Ensi viikolla tulee myös kolme viikkoa edellisistä sytostaateista, mutta silloin en saakkaan enää uusia sytostaatteja. Tuntuu vieläkin niin uskomattomalta ajatukselta! Mennyt välijuhlaviikonloppu oli kaikin puolin täydellisen ihana ja onnistunut. Itse jatkan välijuhlintaa vielä tulevana viikonloppuna ystävän synttäreillä ja nautin niistä asioista, jotka elämässäni on hyvin ♥.

Nauttikaa tekin! ♥