Töihinpaluu

Olen työyhteisössämme ollut koko työssäoloaikani nuorimpia työntekijöitä. Aloitin muutama vuosi sitten harjoittelijana ja sieltä pikkuhiljaa kivunnut nykyiseen esimies-/johtoasemaan. Ehkä juuri tuon harjoittelijataustan takia etenkin vanhemmat kollegat ovat suhtautuneet muhun aina äidillisesti. Tiedän, että sairastumiseni on aiheuttanut työyhteisössäni paljon huolta ja keskustelua, osittain jopa juoruiluakin. Toki jäin nopealla aikataululla pois töistä, enkä kertonut tilanteestani kuin omalle pienelle työporukallemme ja työnantajalle. Annoin heille kuitenkin luvan kertoa syyn poissaololleni, joten sairastumiseni ei ole ollut mikään salaisuus. Omalla työpaikallani olen käynyt useamminkin nyt sairaslomani aikana, noh, tekemässä töitä ja samalla kertonut myös omia kuulumisiani, mutta useista pyynnöistä huolimatta, olen jättänyt väliin käynnit isommissa kollegoiden tapaamisissa. Mua on ahdistanut ajatus mennä työporukan eteen ”näytille” vakuuttelamaan, että kaikki olisi hyvin (kun ei kuitenkaan niin ole). Olisin toki voinut mennä myös valittamaan ja itkemään kuinka kaikki on nyt päin persettä ja kerjäämään sääliviä katseita ja halauksia, mutta ei sekään ole tuntunut siltä omalta jutulta.

Nyt töihin palatessani haluaisin nimenomaan töiden osalta unohtaa sairauden ja jatkaa pikkuhiljaa siitä mihin ennen sairaslomaani jäin. Saada uudenlaisen ”hoitoarjen” keskelle muuta ajateltavaa. Jotain joka olisi säilynyt ennallaan sairastumisesta huolimatta. Pelkäänpä vain, että saan vastata lukuisiin samoihin kysymyksiini ennen kuin päästään työasioista puhumaan. Toki yksi ystävistäni ehdotti, että laittaisin kollegoille sähköpostin, jossa kertoisin töihin paluustani, lyhyesti tilanteeni ja sen etten haluaisi siihen enää palata. Mietin vielä tuota sähköpostivaihtoehtoakin, joka kieltämättä kuulosti hyvältä idealta...Toki ongelma on siinä miten rajaisin ne kenelle sähköpostin laittaisin. Työyhteisöni on kokonaisuudessaan laaja ja lisäksi työhöni liittyy huomattava määrä yhteistyökumppaneita, joten varmasti joutuisin silti vastailemaan kysymyksiin. Ehkä kehittelen jonkun hienon lauseen, jolla saan ohitettua kysymykset.

Tottakai ymmärrän myös heidän huolensa ja kiinnostuksen mun vointiani kohtaan, ja antaisin heille mielelläni vastauksia, mutta mun on pakko ajatella tätä myös oman jaksamisen kannalta. Sairaudesta puhuminen tiputtaa mut aina takaisin sairausmaailmaan ja jotenkin haluaisin pitää työelämän sellaisena syöpävapaana alueena elämässäni. Vaikka nyt tätä kirjoittaessani alan ymmärtämään, ettei se taida olla mahdollista...ehkä se on vain hyväksyttävä, että sairautta ei pääse karkuun, vaan sen kanssa on opittava elämään myös töissä.

Ennen jäämistäni sairaslomalle työssäni oli ollut jo parin vuoden kiireisempi jakso. Olimme saaneet kasvatettua toimintaa, joka näkyi myös lisääntyneenä työnä. Silti halusin saada vielä enemmän toimintaa ja näkyvyyttä. Viimeisen vuoden aikana aloin jo itsekin huolestumaan omasta jaksamisestani töissä, mutta ajattelin aina vain, että nyt on tällainen kiireisempi jakso, mutta kohta helpottaa. Nyt taaksepäin katsoessani uskon, että olisi ollut vain ajan kysymys, kun olisin joutunut jäämään töistä pois uupumuksen takia. Ehkä vakuuttelin omaa jaksamista myös muille yhtä taitavasti kuin itselleni, sillä puolisonikin uskalsi vasta nyt toivoa ääneen, että töihin palatessani en enää palaisi samaan työtahtiin. Tai voi olla, että on sanonutkin tuon aiemminkin, mutta en ole supervoimissani sitä vain halunnut kuulla. Kuitenkin tuo puolisoni pyyntö jäi nyt mieleen...miten saisin pidettyä työmääräni järkevissä mitoissa. Työtä kuitenkin on jatkossakin tarjolla enemmän kuin jaksan tehdä ja ehkä se mikä on ”ongelmallisinta” on se, että mä tykkään mun työstä. Koen, että työni on arvokasta, olen siinä tarpeeksi hyvä ja työlläni on merkitystä pidemmälläkin aikajanalla katsottuna. Voisin tehdä samaa myös vapaaehtoistyönä, jos ei olisi lainaa ja laskuja maksettavana. Mutta missä menee raja? Siinä mulla onkin taas yksi oppimisen paikka.

Töissä olen vaatinut aina itseltäni paljon ja sitä myötä vaatinut samaa myös muilta työntekijöiltä. Nyt kun on ollut aikaa pohdiskella asioita, olen väkisinkin miettinyt olenko vaatinut meiltä liikaa...vai onko vaatimukset määrittänyt esim. tiukka kilpailutilanne. Töihin paluun alkuun osuu myös johtajaopintojen aloitus. Toivottavasti saan koulutuksesta paljon työkaluja itseni ja muiden johtamiseen, jotta työpaikkamme on nyt ja aina mukava paikka kaikkien työntekijöiden aamuisin tulla. Uskon, että nyt kun olen saanut etäisyyttä työasioihin, pystyn myös avoimemmin ottamaan vastaan uusia tapoja toimia.

Hullun jännittäviä asioita, mutta aika näyttää miten hommat lähtevät taas rullaamaan. Aloitan kuitenkin 50% työajalla, joten luottavaisin mielin lähdetään kohti uusia vanhoja tuulia ja onneksi töihin paluuseen on kuitenkin vielä aikaa. Kunhan taas vähän mietin ja murehdin etukäteen, että se siitä hetkessä elämisestä, hah. Mutta onpahan ainakin asioita, joita miettiä. Eipä sekään ole mikään itsestäänselvä asia.