Ensi viikko onkin taas ”sytoviikko”. Huomenna on labra ja, jos tulokset sallivat, tiistaina seuraava tiputus. Siitä alkaakin sitten toinen kierros sytojen aiheuttamassa ihmeellisessä ja yllätyksellisessä maailmassa. Tämä toinen hoitokerta ei kuitenkaan ole etukäteen niin pelottava kuin ensimmäinen, koska nyt tiedän, että tapahtuisi mitä tahansa, se luultavammin menee ohi ja vaatii vain kärsivällisyyttä.
Jos hoitokerrat ovat identtiset, tiputuksen jälkeinen viikko menee ”sytohuuruissa” eli väsyneenä ja jotenkin hitaalla. Saatan unohtaa mitä olen tekemässä ja jatkaa toista asiaa. Yhtenä aamuna laitoin aamuteetä varten kaikki valmiiksi, myös veden kiuhumaan. Myöhemmin iltapäivästä huomasin, että olin unohtanut kaataa veden kuppiin ja juoda teen. Laitoin veden uudelleen kiuhumaan vain todetakseni illalla, että aamuteen juominen saisi suosiolla jäädä seuraavaan aamuun. Useasti olen myös laittanut pyykit koneeseen, mutta unohtanut laittaa koneen pyörimään. Ja tämä ei siis ole minulle mitenkään tyypillistä toimintaa! Aiemmin olen kyllä pystynyt pitämään käsissäni useitakin lankoja kerralla. Sytojen piikkiin siis.
Kortisonilääkityksen loputtua kehoni luultavasti taas puolustautuu rajusti myrkkyjä vastaan, mikä vie voimani pariksi päiväksi (tähän kyllä aion pyytää jotain ennaltaehkäisevää lääkitystä, jos sellaista on tarjolla). Viime kerralla olin myös pari päivää kuumeessa, joten sellastakin saattaisi olla luvassa. Samoin lihassärkyä. Ensimmäinen viikko on siis se ”huono viikko”, jonka jälkeen tulisi kaksi parempaa viikkoa ennen seuraavaa tiputusta. Jos siis hoitokerrat ovat identtiset.
Niin ja akne! Se varmaan puhkeaa taas yhdessä yössä. Viimeksi kortisonilääkityksen loputtua heräsin aamulla kipuun kasvoilla ja kaulassa. Tuntui kuin kasvoni olisi hakattu tohjoksi ja niskat nytkähtäneet pahasti. Syy kipuun löytyi peiliin katsomalla. Yhdessä yössä olin saanut pahemman aknen kuin mitä murrosiässä ikinä yhteensä. Naama ja kaula täynnä keltapäisiä finnejä, yök, ja täysin kosketusarkana. Mutta kuten kaikkien muidenkin sivuvaikutusten kohdalla, nyt tiedän, että aknekin ”kuivuu” pikkuhiljaa pois.
Makumuutoksiakaan en oikestaan huomannut ensimmäisellä kerralla, vaikka ne ilmeisesti ovatkin aika yleisiä. Oikeastaan vain ennen rakastamani ketsuppi jäi pois uuden kauhean makunsa takia ja toisella viikolla kylmäkin hanavesi maistui tunkkaiselta. Panostin ennaltaehkäisyyn ostamalla pehmeän hammasharjan ja apteekista kuivalle suulle tarkoitettua hammastahnaa. Purskuttelin aamuin illoin suolavettä ja join vissyä. Sitten vertaistuellinen neuvo; minulla kielen ”haavoihin” ainakin auttoivat sipsit! Jes, mikä ihana tekosyy syödä vähän sipsejä joka päivä.
Tämä kolmas viikko sytojen jälkeen on ollut voinnin puolesta erittäin hyvä. Olo on ollut ”normaali”, olen mm. jaksanut lenkkeillä ja tavata kavereita. Kuitenkin tämä syöpä on jostain syystä pysynyt ajatuksissani lähes koko ajan. Mieltäni on painanut ajatus tulevaisuudesta...tosi kaukaisestakin. En kuitenkaan haluaisi murehtia tulevaa, koska siitä ei ole nyt tässä mitään hyötyä. Olen pitänyt nyt myös taukoa mm. vertaistukiblogien lukemisesta ja yrittänyt keskittyä tähän hetkeen. Sairaudesta yleisestikin lukeminen saa aivoni jotenkin todella ylikierroksille, joten senkin puolesta tauko on tuntunut tarpeelliselta. Tällä hetkellä luontevimmalta ja turvallisemmalta tuntuu sairastaa tätä tässä omassa pienessä kuplassa, jonne iso paha tulevaisuus kauhukuvineen ei yllä. Ja taas kyllä täytyy kiittää läheisiäni. Ilman heidän tuomaa henkireikää olisi varmasti vaikeampaa pitää yllä positiivista mieltä. Heidän seurassaan unohtuu kyllä murheet. Eilenkin järjestämissämme illanistujaisissa nauratti niin, että poskiin sattui!
Hiuksista tai oikeastaan niiden lähtemisestä muutama sana vielä loppuun. Näyttäisi siltä, että hiuksieni suhteen olen sinnittelijätyyppiä. Hiukseni ovat nyt ohentuneet varmaan 2/3 osaa ja päälaki on niin harva, että päänahka näkyy, mutta en halua vielä luopua lopuista hiuksistani. Pipo tai huivi päässä saan luotua illuusion, että tukka kasvaa edelleen normaalisti. Kiitos tuuhean ja paksun hiuslaatuni. Joka tapauksessa nyt vaikuttaa, että hiustenlähtö on minulle kovempi paikka kuin osasin kuvitella. Ehkä vaikein. Mutta tämä asia vaatinee ihan oman postauksen. Lisää siis myöhemmin. Nyt nautin ja letittelen vielä näitä viimeisiä haivenia ♥.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti