Syöpä ei tapa unelmia

Meinasin tulla kirjoittelemaan viime viikon kuulumisia, mutta pakko aloittaa uutisella, jonka sain tänä aamuna. Mulla on ollut lisäkouluttautumisen suhteen unelma, jota lähdin tietoisesti tavoittelemaan noin vuosi sitten. Selvittelin eri vaihtoehtoja ja mietin mikä olisi paras vaihtoehto omassa elämäntilanteessani. Kerroin suunnitelmistani myös töissä ja asia lähti etenemään yllättävänkin nopeasti. Keväällä näytti vahvasti siltä, että haaveilemani koulutus saataisiin toteutettua loppuvuonna oppisopimuskoulutuksella ja nimenomaan räätälöitynä juuri meidän alalle, jos vain saataisiin tarpeeksi osallistujia mukaan. Koulutusunelman toteutuminen oli niin lähellä, kunnes napsahti syöpädiagnoosi ja unelma oli karata käsistä.

Ilmaiseksi elämässä ei saa mitään, joten olin valmis tekemään töitä, että unelma voisi vielä toteutua diagnoosistani huolimatta. Selvittelin eri mahdollisuuksia ja sairasloman aikanakin olen pitänyt koulutuksen tarjoajaan yhteyttä ja pyytänyt heiltä joustavuutta poikkeuksellisen elämäntilanteeni vuoksi. Sain sieltä kerran jo kieltävän päätöksen. En voisi osallistua koulutukseen, koska ensimmäiset lähipäivät olisin sädehoidon vuoksi estynyt osallistumaan ja muutenkin, jos palaisin töihin osasairauspäivärahalla, koulutukseen vaadittavat työtunnit eivät täyttyisi. Ymmärrän, että kohdallani oli helppo näyttää punaista valoa, koska minulla oli diagnoosini, pitkä sairasloma ja epävarma tulevaisuus. Halusin kuitenkin esittää vielä kysymyksen; entä jos olisinkin sairastunut vasta aloitettuani koulutuksen tai joku muu sairastuisi kesken opintojen? Olisiko kohtelu ollut yhtä tylyä...ulos koulutuksesta, koska menit nyt sairastumaan. Yrittämisestä ei rangaista ja en tiedä mikä lopulta johti mihinkin tai mitkä asiat oikeasti vaikuttivat, mutta sain tänään tiedon, ettei esteitä opintojeni aloittamiselle enää ole! Muun muassa loppuvuoden lähipäiviin voisin osallistua etänä, koska sädehoitoni on eri kaupungissa enkä sen takia pääse paikan päälle. Ihan mieletön uutinen, joka aiheutti ihan mielettömän energialatauksen! Mulla on nyt konkreettinen tavoite, jota kohti mennä, joka motivoi mua tekemään kaiken, että olisin alkuvuonna valmis palaamaan työelämään.

Ymmärrän toki, että tässä on miljoona asiaa, jotka voi vielä muuttaa kaiken. Mutta niistä asioista joihin voin itse vaikuttaa, tämä ei jää kiinni. Onnesta soikeana ja uutta motivaatiointoa puhkuen lähdin samantien juoksulenkillekin. Rapakunnossa voimat eivät riitä opiskeluun töiden ohessa. Ottaen huomioon, että edellisellä kilometrin köpöttelylenkillä alkoi pistämään, tällä kertaa juoksu kulki ihan mukavasti. Tietenkin omaa kroppaa kuunnellen piti aloittaa lyhyellä lenkillä, koska sykkeet huiteli aika huimissa lukemissa, mutta täältä kyllä noustaan vielä.

Sitten siihen viime viikkoon, josta ajattelin alunperin tulla kirjoittelemaan. Uudet myrkyt aiheuttivat tietenkin uudenlaiset sivuvaikutukset, joista täällä vähän jo kirjoittelinkin. Aikalailla tasan viikko meni petipotilaana edellisten sytojen jälkeen ja tiedättekö kuinka paljon virtaa voi kertyä yhteen naiseen viikon nukkumisen aikana. Se on aika paljon se. Sitä mukaan, kun vointi koheni, voimistui myös tarve päästä tekemään ja touhuamaan. Varasimmekin siskoni kanssa päiväristeilyn Tallinnaan kolmen päivän päähän, mutta jo seuraavana päivänä olin siskoni luona yökylässä odottamassa reissua. En malttanut olla paikoillani en.

Palasin viime tiistai-iltana reissulta kotiin ja keskiviikkona aloin jo valmistelemaan perjantain rapujuhlia. Olen jo monta vuotta halunnut osallistua rapujuhliin ja vain toivonut, että kutsu joskus tipahtaisi postilaatikkoon. Noh, sattuneesta syystä tänä vuonna olen miettinyt paljon elämän rajallisuutta ja ymmärtänyt, että jos elämässä haluaa jotain kokea tai saavuttaa sen eteen on oltava valmis myös jotain tekemäänkin. Niinpä sain idean järjestää itse rapujuhlat ja sainpa ystäväporukankin innostumaan ajatuksesta. Viime perjantaina siis toteutui yksi haaveistani ja sain osallistua rapujuhliin tai oikeastaan olla mukana myös järjestämässä niitä. Juhlat pidimme kotonamme nyyttärimeiningillä ja ai että tykkään kyllä järjestää kaikenlaisia illanistujaisia. Ilta ja yö oli onnea ja naurua täynnä, ja nuo samat fiilikset jatkuivat myös seuraavalle päivälle, kun lähdettiin porukalla juhlistamaan rakkautta kaverin hääillanistujaisiin.

Nyt on mahtava fiilis oikeasti. Tästä akasta ei yks hemmetin syöpä elämäniloa vie! Tällä on myös hyvä jatkaa kohti sytostaatteja 5/6. Hitto miten pelottavaa ja niin mahtavaa, että ne oikeasti on kohta ohi!