Syöpäläski

Pakko jakaa yksi *syöpäläskin päivän tapahtuma. Tänään mulla oli työterveyslääkärin tapaaminen, ihan siis rutiinikäynti Kelan sairauspäivärahaa varten. Lähdin tapaamiseen pyörällä, joka mielestäni oli jo itsessään saavutus, koska nyt viikkoon en ole ollut pystyssä juuri puolta tuntia pidempään (niitä häitä lukuunottamatta). Pyöräily sujui olosuhteet huomioon ottaen joutuisasti ja matkanteko rullasi. Tunsin oloni voittajaksi, kunnes ylämäkeen hyytyessäni ohitseni pyyhälsi varmasti kahdeksankympin tietämillä oleva hieman spurkulookkinen papparainen! Haha. Täytyy kyllä myöntää, että itsetunto kärsi pienen kolauksen; ei tässä nyt kovin hyvässä kunnossa ollakkaan. Jokatapauksessa tilanne oli mielestäni niin koominen etten voinut kuin nauraa sille ääneen. Siinä romuttui oma voittajafiilis sekunnin osissa, mutta olipahan ohikulkijoille ihmettelemistä, kun syöpäläski hyytyy pikkuruiseen mäkeen ja nauraa räkättää yksinään. Iloja ne on arjen pienetkin ilot ja täältä kyllä vielä noustaan!

*syöpäläski -termi varmaan kaipaa hiukan avaamista, ettei kukaan nyt pahoita mieltään. Täällä meillä päin syöpäpoliklinikka on neljännessä kerroksessa ja kun ensimmäisen kerran puolisoni kanssa noita portaita kivuttiin, kuulin puolisoni suusta lausahduksen ”on se hyvä, että tää on neljännessä kerroksessa, saa SYÖPÄLÄSKITKIN vähän liikuntaa.” Vilkaisin nopeasti ympärille ettei kai kukaan kuullut ja sitten papatus ettei täällä saa noin puhua! Hetken hämmennyksen ja sananvaihdon jälkeen selkisikin, että puolisoni oli sanonut syöpäläiset... Noh, nyt aina muistan noissa portaissa miten hyvää ne tekevät meille syöpäläskeille.