Turnausväsymystä havaittavissa (sisältää pahaa oloa)

Neulakammoisen piristysruiske...NOT!

 Nyt täytyy aloittaa sillä miten huippu mies mulla on. Ihan mieletön. Täällä se on viikonloppuiltoina piikittänyt mua vatsaan, kun itse olen ollut peiton alla piilossa pahaa maailmaa. Niinkuin epäilinkin oman sietokykyni raja tuli vastaan, eikä tästä akasta ollut siis itseään piikittämään.

Ajattelin kerrankin yrittää kirjoittaa myös täältä sängyn pohjalta, että totuus syto-oloista tulee tännekin kirjattua. Haha. Aika kun helposti kultaa muistot. Nämä uudet myrkyt (FEC) vievät kyllä tämän akan sellaisiin olotiloihin ja pohjamutiin, että huhhuh. Paha ja etova olo alkaa jo syöpiksella ensimmäisen sytojen tiputuksen aikana ja jatkuu..noh ainakin vielä tähän, eli viidenteen päivään asti.

Viisi päivää olen siis ollut nyt lähes täysin petipotilaana potien vain pahaa oloa ja kuvotusta. Ensimmäiset päivät ovat kamalimmat, koska kaikki olotilat ovat vielä edessä päin eikä voinnin kohoamisesta ole merkkejäkään. Usko ei yksinkertaisesti riitä, että näistäkin taas selvitään. Päivät kuluvat peiton alla suurimpina saavutuksina vain pyrkiä syömään ja juomaan, kun muuta ei edes pysty ajattelevansa yrittää. Paha ja etova olo vain vie kaikki voimat. Nyt olen ollut kiitollinen, että kortisoneilla ei ole minuun piristävää vaikutusta ja pystyn nukkumaan suurimman osan noista päivistä. Enpä ole nytkään torstain tiputuksen jälkeen ollut montaa tuntia päivästä hereillä. Niin ja tällä sytojen aiheuttamalla etovalla ololla ei siis ole mitään tekemistä oksennustauti- tai darraolojen kanssa. Ne olisivat ihan iisejä vaikka tässä ohessakin.

Näiden uusien sytojen myötä kamalat makumuutokset jäivät onnekseni taakse, mutta nämäpä vaikuttavatkin hajuaistiini, eli ihan kaikki hajut etovat ja lisäävät pahaa oloa. Olemme yrittäneet vaihtaa kaikki shampoot ym. hajusteettomiin eikä esimerkiksi takan lämmittäminen tai pyykinpesu ole tullut mieleenkään. Kaikista pahin on kuitenkin ruuan haju. Vaikka puolisoni kiltisti yritti ennakoida muuttuvaa hajuaistiani tekemällä viikon ruuat valmiiksi itselleen etukäteen, joudun silti pakenemaan evakkoon pelkästään ruuan lämmittämisestä tulevaa hajua. Ei liene siis tarvetta edes erikseen mainita, että itse syön tällä hetkellä kaiken ruuan mieluiten kylmänä, ikkunat auki ja ilmastointi täysillä. Aika erilaista arkea täällä kyllä nyt tällä hetkellä elellään, mutta onneksi tämäkin on vain väliaikaista.

Eilen oli ensimmäinen päivä, kun jaksoin olla pystyssä. Kävin vähän istuskelemassa takaterassilla raikkaassa ilmassa ja taisin muutenkin olla useamman tunnin putkeen hereillä. Tänään vointi alkaa tuntua jo suoraan sanottuna mahtavalta, kun paha olo pikkuhiljaa helpottaa ja olotiloissa siirrytään pelkän lihassäryn puolelle. Toki en tiedä johtuneeko noista valkosolukasvattajapiikeistä vai mistä, mutta nyt on kyllä nämä särytkin saaneet ihan uudet ulottuvuudet. Joo, olen aina sytojen jälkeen kärsinyt lihassäryistä ja ihon kosketusarkuudesta, mutta nyt...jopa nukkuminen on vähän hankalaa, koska pään laittaminen tyynylle sattuu. Kroppa on oikeasti niin kosketusarka, että pää pitää laskea tyynylle tosi varovasti ettei tekisi kipeää. Köpöttelen täällä muutenkin kuin appelsiinit kainalossa, koska esim. käsien osuminen kylkiin sattuisi. Pitäisi ehkä pyytää vahvempaa särkylääkettä...

Nämä tokavikat sytot oireineen ovat kyllä olleet myös henkisesti todella kova paikka. Selkeää turnausväsymystä alkaa tässä akassa olla havaittavissa. Näiden osalta ollaan onneksi jo voiton puolella, mutta mulla ei ole tällä hetkellä aavistustakaan mistä aion repiä tarvittavat voimat vielä viimeisiin sytoihin ja loppurutistukseen. Vaikka loppu jo häämöttääkin edessä, tuntuu se tosi kaukaiselta ja raskaalta saavuttaa. Voi, kun vain saisin ensi kerralla jonkun tainnutuspiikin ennen sytoja. Saisin maata täysin tietämättömänä ja herätä vasta kun kroppa olisi taas toipunut. Ilman pahaa oloa ja särkyjä.

Jos luovuttaminen olisi vaihtoehto, siihen olisi nyt kyllä helppo tarttua, mutta kun ei se ole. Mä haaveilen nyt vaan ihan tavallisesta arjesta. Päivistä, jotka eivät ole pelkkää selviytymistä. Päivistä, jolloin juominen tai syöminen eivät ole enää suurimmat saavutukset. Päivistä, jolloin pääsee pihalle raittiiseen ilmaan, koska jalat jaksavat kantaa. Niistä mä nyt haaveilen ja kerään voimia tulevaan.

Ja mä tiedän, että olen osittain päässyt myös helpolla näiden oireideni kanssa. Syöpiksellä olen kuullut myös pahemmistakin oireista. Toki viimeksi juttelin naisen kanssa, joka oli viimeisissä sytoissaan ja kertoi kuinka hänen pitää nukkua nykyään päiväunet. Siinä kaikki! Me olemme kaikki niin erilaisia ja meidän kropat reagoi niin eri tavoilla, mutta hitto vie miten kovia tyyppejä me ollaan. Kaikki. Arvostan jo nyt ihan eri tavalla jokaista ihmistä, joka on joutunut solunsalpaajahoidot kokemaan. Ei oo muuten mikään helpoin tie.

Väritysterapiaa.

Olkoon tämä teksti myös itsellenikin muistutus siitä, ettei se arkikaan ole aina ihan itsestäänselvä asia.