Juhannusolojen jälkeen tiesin, etten voisi olla varma
osallistumisestani ennen kuin oikeasti olisin festarialueella, mutta jo
keskiviikkoiltana uskalsin vähän pakata tavaroita silläkin riskillä, että
takapakkia voisi vielä tulla. Sitten tuli festareiden aika ja voi kuulkaas!!
Kaikki kolme päivää leirintäjatkoineen olin täysillä mukana! Se on jotain mitä
en edes uskaltanut toivoa. Nautin ihan joka ikisestä sekunnista ja olin
pakahtua onnesta ♥. Kaiken keskellä myös unohdin
useastikin ja pitkiksikin ajoiksi koko sairauden. Ne oli ensimmäiset kerrat,
kun oikeasti unohdin, että mulla on syöpä. Mahtava tunne! Muutenkin uskallan
väittää, että huolimatta kaikesta myrkkymäärästä mitä kudoksiini on laitettu,
olin leirintäporukkamme hyvävointisin koko viikonlopun ajan. Ei fiiliksen
nousuja ja laskuja vaan tasaista hyvää fiilistä koko festarit ilman minkäänlaisia
olotiloja. Tällaisten kokemusten takia me täällä ollaan! Pieniä asioita, joista
pitää osata nauttia.
![]() |
Tämän vuoden festarijuomat. Ja kaikki meni! |
Sitten toisiin aatoksiin...vaikka kirjoitan tätä pääasiassa
itselleni, haluan kuitenkin nyt vähän selittää. Tämä blogi käsittelee elämääni
pelkästään sairastumiseni näkökulmasta ja siitä miten se vaikuttaa esimerkiksi
arkeeni. Sairauden ohessa elämässäni on kuitenkin (luojan kiitos) paljon myös
muitakin asioita vaikka en niistä tänne välttämättä kirjoittaisikaan. Olen
kirjoittanut usein asioista, joista olen sairastumiseni myötä joutunut
luopumaan, mutta elämässäni on myös asioita, jotka ovat säilyneet. Niistä
mainittavimmat ovat ehdottomasti perhe ja ystävät eli läheiseni.
Sairastuttuani suoraan sanottuna pelkäsin miten sairaus
tulisi vaikuttamaan ystävä- ja kaverisuhteisiini. Muuttaisiko tilanne
suhdettamme? Voisinko jäädä ns. porukan ulkopuolelle, koska ihmiset eivät
osaisi tai uskaltaisi kohdata? Mietin myös miten itse suhtautuisin, jos oma läheiseni
sairastuisi vakavasti. Pahin pelkoni ehdottomasti oli, että läheiseni
alkaisivat ”suojelemaan” minua heidän omilta murheiltaan, kun minulla on nyt menossa
tämä oma taisteluni. Tänään olen kuitenkin täysin varma, että pelkäsin turhaan.
Ystävät, ne oikeat, pysyvät kyllä rinnalla. Jokainen omalla tavallaan. Ja
kyllä, me puhumme ja teemme edelleen ystävieni kanssa samoja asioita kuin
”ennenkin”. Ystävyyden voima on niin käsittämätön, etten osaa siitä edes
kirjoittaa mitään. Toivon vain, että olen osannut ja osaan olla edes hieman
sellainen ystävä itse, kuin minulle on oltu. Olen saanut läheisiltäni niin
paljon voimaa ja tukea, että en voi olla kuin nöyrästi kiitollinen siitä
millainen tukiverkko minulla on ympärilläni. Kiitos siitä!!! ♥♥♥
Tämän päivityksen myötä olen
myös valmis haistattamaan syövälle piiiitkät! Tätä akkaa ei niin vaan
nujerreta! Juhannuksen jälkeen olemme nyt tasoissa, minä-syöpä 1-1.
Mahtavaa kuulla että jaksoit festareilla olla :)
VastaaPoistaJa mukavaa että aloitit tän blogin niin ei tarvitse jatkuvasti olla kyselemässä miten menee/miten voit kun voin tsekkailla kuulumisiasi täältä. Olet kuitenkin useasti mielessäni <3
<3
PoistaOli kyllä ihan superia! Ja olit meiningeissä mukana ihan samallalailla kuin aina ennenkin, myös minä unohdin usealla hetkellä tilanteesi ja sen, ettet ollut juonut vissyä vahvempaa koko aikana. Ja todellakin olit meistä se parhaiten voiva :,D Sä olet ihan mieletön ystävä. Sellainen, ettei löydy sanoja edes tekstinikkarilta. <3 Kiitos siitä! Ensi vuonna taas parhaat bileet saunahuudeilla! t. Festarikumppani
VastaaPoistaMieletön olet itsekkin! <3 Uskon tunnistavani tämän tekstinikkarin :)
PoistaIhanaa, että oli mahtavat festarit! Ja niin kiva kuulla, että vointi on jo parempi. <3 <3 <3
VastaaPoista<3
Poista