Kalju, kaljumpi, sinnittelijä

Tässä kuvassa hiukseni hoitojen alussa...

ja tässä tällä viikolla.

Kyllä, tykkään edelleen hiuksistani. Rakastan, kun voin pestä ne, lisätä latvoihin tipan hoitoainetta, harjata niitä ja laittaa pienelle ponnarille. Hymyilen ”huonoille hiuspäiville”, kun aamuisin herätessä jokainen hius sojottaa erisuuntaan (yleensä kuitenkin ylöspäin) ja perheeni huomautukset Tohtori Sykerö -tukasta vain naurattavat. Nimittäin mulla on edelleen hiukset. Noin kahdeksan viikkoa solunsalpaajahoidon alkamisen jälkeen mulla on edelleen hiukset. Tai hiuksia.

Aluksi hiusten lähteminen oli järkytys. Käteen saattoi jäädä isokin tuppo pitkiä hiuksia enkä koskaan varmasti unohda ensimmäistä hiustenpesua sen jälkeen, kun hiukset alkoivat irrota. Hiuksia vain valui veden mukana isoina tuppoina viemäriritilän päälle ja fiilis oli kuin jostain kauhuleffan kohtauksesta. Roskis täyttyi hiuksista, kun tyhjensin hiusharjaa, ja hiuksia oli joka paikassa tyynyllä, sohvalla, vaatteissa, sukanpohjissa, suussa. Hiustenlähdön myötä myös hiusten kunto huononi, joten aika pian pyysin puolisoani leikkaamaan ”huonot latvat” pois eli n. 15 cm. Vaikka jouduin siirtymään pian myös pipo- ja huivilinjalle kaljuuntuneen päälaen takia, sain kuitenkin letitettyä lopuista hiuksistani pidemmän aikaa pipon alta pilkistävän letin.

Ensimmäiset hiustenlähdön merkit.

Ennen kolmansia sytoja tuli aika luopua myös letistä. Leikkasin itse letin pois. Ajattelin, että voisin sen joskus halutessani vaikka kiinnittää pipon reunaan tai ottaa siitä hiuksia ja liimata niitä pipoon kiinni. Sitten kun olisin kalju. Edelleen kuitenkin omat hiukseni näkyvät pipon/huivin alta sen verran ettei ainakaan vielä ole tarvinnut tarttua liimapuikkoon. Mitä ihania sinnittelijöitä tämän hiussinnittelijän päässä kasvaakin!

 Tällä hetkellä olen pääosin sinut uuden hiustyylini kanssa. Toki on huonojakin hetkiä, jolloin olisin valmis antamaan mitä tahansa, että saisin letittää hiukseni tai kietaista ne nopealle nutturalle päälaelle, mutta niiden aika tulee sitten myöhemmin. Tällä hetkellä hiustenlähtö kuitenkin tarkoittaa sitä, että sytostaatit tekevät työtään. Toivottavasti siis myös syöpäsoluja vastaan eikä pelkästään hiusteni juuria. Uusissa sytoissa, jotka alkavat ensi viikolla, on myös yksi myrkky, joka erityisesti aiheuttaa hiustenlähtöä, joten täysi kaljuuntuminen saattaa olla kuitenkin vielä edessä. Samainen myrkky voi tiputtaa myös kulmakarvat ja ripset, joten vielä ei voi täysin huokaista helpotuksesta, että selvisin loppujen lopulta ulkonäöllisistä muutoksista ihan hyvin.

Tänään on kuitenkin hyvä näin. Päänahka ei ole enää kosketusarka ja jäljällä olevat hiukset ovat kiinni päänahassa. Toki hiuksia lähtee edelleen, mutta se ei ole enää tupottaista. Tai eihän mulla edes olekaan enää hiuksia kuin yhden hiustupon verran, joten maksimissaan voisikin lähteä enää vain yksi tuppo, ei tuppoja.

Edelliseen postaukseen viitaten; päätin antaa peruukille mahdollisuuden ja varasin peruukin ohennus- ja muotoiluajan. Nyt se pitäisi vain pestä, että näkisi ohennuksen lopputuloksen, mutta taas se roikkuu tuossa tuolin selkänojalla. Ja hyvä, että roikkuu. Hankin peruukin oikeastaan vain varuilta todella huonoja päiviä varten. Sellaisia päiviä, jolloin haluaisin vain piiloutua muiden katseilta peruukkini alle esim. kauppareissulla. Olla ihminen, jolla on hiukset. Ja toisaalta, voihan meistä tulla peruukkini kanssa myös hyvän päivän tuttujakin joku päivä...mutta ei tänään. Pääasia, että se on nyt tuossa, jos tarvitsen sitä.

Nyt pipo päähän ja pihahommiin! Ja pipo päässä myös illalla ystävien kanssa syömään ja kaffelle ♥.