Katsaus

Lueskelin jokin aika sitten tämän blogin tekstit alusta alkaen läpi ja aikamoisen matkan olen jo kulkenut tähän päivään mennessä. Kaikkea en ole osannut tai uskaltanut kirjoittaa tänne, mutta jokaisen kirjoituksen kohdalla muistin millaisessa mielentilassa olen tekstin kirjoittanut tai kuinka fiilikset ovat vaihdelleen ääripäistä toisiin kirjoittaessani ja kuinka jotkut asiat ovat poistuneet vaivaamasta mieltäni heti, kun olen ko. asian tänne kirjoittanut.

Ihmisenä en ole enää samanlainen, joka noin kolme kuukautta sitten lähti kotoa lääkäriin kuulemaan diagnoosin. Ja tuskin koskaan enää tulen olemaankaan. Kirjoituksissani huomasin yhden selkeän linjan, joka on kulkenut läpi jokaisen kirjoituksen; oli elämä ennen diagnoosia ja elämä diagnoosin jälkeen. 11.5.2016 oli päivä jolloin vanha elämäni loppui ja alkoi uudenlaisen elämän opettelu. Toisaalta sairastuminen ei ole muuttanut minua laisinkaan ja toisaalta se on muuttanut kaiken. Se on muuttanut suhtautumistani asioihin. Tykkään ja ärsyynnyn edelleen samoista asioista, mutta reagoin niihin erilailla. Nautin edelleen elämästä, mutta yritän nyt nauttia siitä vielä enemmän. Ottaa kaiken irti jokaisesta hetkestä. Suunnittelu ja odottaminen on alkanut tuntumaan ajan haaskaukselta ja kaikki pitäisi saada nyt heti. Olen yrittänyt pysyä rauhallisena, mutta irtoankohan liitoksistani viimeistään silloin kun kuulen sanat ”ei syöpää”? Sittenhän vasta kiire tuleekin, kun sairastaminen ei vie voimia tai muuten rajoita elämää.

Huomenna saan kolmannen kerran sytostaatit ja haluaisin hehkuttaa solunsalpaajahoidon olevan jo puolivälissä, mutta puoleenväliin taitaa olla vielä kolme viikkoa aikaa, jos toipumisjaksokin lasketaan. Joka tapauksessa tuntuu, että aika on mennyt nopeasti, kun puolivälikin lähestyy ja toisaalta...No toisaalta tuntuu, että ”maaliin” on vielä loputtoman pitkä matka. Ja mikä se maali edes on? Terveen paperit kourassa en tule koskaan poistumaan syöpikseltä. Jossain vaiheessa vain hoidot loppuvat ja siirrytään seurantavaiheeseen. Toivotaan ettei syöpä uusisi ja niin edelleen... Meneekö loppuelämä toivoessa, että nämä hoidot riittivät? Vai pitäisikö toivoa, että se menisikin juuri niin, koska vaakakupissa toisella puolella on paljon pahempi vaihtoehto? Ääh, taas tulevaisuuspelko alkaa puskemaan esiin. Tänään on hyvä näin. Se mitä tulee, niin tulee ja sillä sitten mennään!

Huomenna on muuten myös syöpälääkärin tapaaminen. Jos ymmärsin viime kerralla oikein, mun oma lääkäri on kesälomalla ja paikalla on sijainen. En kuitenkaan ole ehtinyt kauheasti kiintymään tähän mun ”omaan” lääkäriin, koska olemme tavanneet vain kerran aiemmin, joten eiköhän tämä sijainen ole ihan yhtä pätevä. Huomisten sytojen jälkeen vaihtuu uudet myrkyt, joten oletan tapaamisen liittyvän siihen. Tänään aamulla kävin labrassa, joten toivotaan, ettei sieltäkään suunnalta tule yllätyksiä tai mitään mikä estäisi huomisen tiputuksen. Sisko lähtee huomenna seuraneidiksi syöpikselle ja onpa hoitajat järkänneet sinne minulle myös vertaistukitreffit.

Nyt ulos sisustamaan uutta hienoa katettua terassia! :)

Kesä ♥