Sytostaatit 4/6

Viime torstaina oli taas aika syöpiksellä solunsalpaajahoitoon ja vaikka kesä onkin mennyt siellä kolmen viikon välein käydessä, oli tämä kerta taas etukäteen vähän jännittävämpi. Nimittäin kesällä tutuiksi tulleet Herceptin-täsmälääke ja Docetaxel-sytostaatit sivuoireineen vaihtuivat tällä kertaa uusiin sytostaatteihin (FEC).

Aluksi kävimme hoitajan kanssa läpi labran tulokset, eikä niissä ollut tälläkään kertaa muuta mainittavaa kuin hemoglobiini, joka oli jo hoidon alussa matala ja joka on laskenut nyt hoitojen aikana koko ajan tasaiseen tahtiin. Edelleen kuitenkin pystyssä pysytään, joten jatketaan seurannalla. Uudet sytot aiheuttavat enemmän pahoinvointia kuin aiemmat, joten olin saanut sitä varten uudet vahvemmat pahoinvointilääkkeet. Hoitaja kertoi myös, että nämä uudet sytot eivät aiheuttaisi niin pahoja makumuutoksia kuin edelliset. Jeij! Vettä, joka maistuu vedeltä, kyllä käy! Olinkin jo korvia myöten täynnä kaikensorttisia makumuutoksia. Muutenkaan sivuvaikutukset eivät enää jännitä niin paljoa, koska tässä tosiaan olla sytostaattien osalta jo yli puolen välin, joten loppumatka mennään vaikka hammasta purren. Tuli mitä tuli.

Ainut mikä mietitytti oli kavereiden häät, jotka olivat viikonloppuna. Varovasti tiedustelin hoitajalta kuinka realistista olisi, että pääsisin osallistumaan. Hoitaja ei pitänyt ajatusta täysin mahdottomana ja ohjeisti miten voisin ottaa tarvittaessa extra-annoksen pahoinvointilääkkeitä, jotta pääsisin mukaan.

Itse tiputus sujui ongelmitta ja sisko oli tullut taas mukaan seuraneidiksi, joten aikakin kului nopeasti. Illalla meidän oli tarkoitus lähteä ajelemaan kotikonnuille hääjuhlia varten. Vähän ennen auton starttausta alkoi aika yllättävän nopeastikin paha olo ja mietin pystynkö edes lähtemään. Aiemmin tiputuksen jälkeen on ollut on muutama hyvä päivä ennen oireita, mutta nämä uudet löivätkin olotilat päälle samantien. Pääsimme kuitenkin lähtemään matkaan, oksennuspussi varuilta matkassa. (Haha, sori tarkka kuvaus).

Perjantaina, eli päivä tiputuksen jälkeen, en päässyt sängyn pohjalta ylös ollenkaan. Olo oli etova ja väsymys ylitsepääsemätöntä. Kiitos pahoinvointilääkkeiden selvisin kuitenkin oksentamatta. Lauantaiaamun olotila ei juurikaan poikennut edellisestä päivästä ja mietin miten voisin osallistua kavereiden hääjuhlaan. Halusin kuitenkin päästä mukaan ja kyseessä on kuitenkin näitä ”kerran elämässä”-juttuja, joten kotia jääminenkään ei tuntunut vaihtoehdolta. Siispä pahoinvointilääkkeet nassuun ja päätös lähteä yrittämään. Voisin lähteä heti pois, jos tuntuisi siltä. Ja mitä tapahtuikaan sitten! Vaikka vielä vartti ennen vihkitilaisuutta en ollut varma pystynkö osallistumaan koko juhlaan, ajoin lopulta juhlapaikan pihasta viimeisenä auton pois! Ystävien voima on ihan käsittämätön! ♥ En vieläkään tajua mistä sain kaiken sen voiman ja energian, että jaksoin koko juhlan alusta ihan loppuun asti. Vasta kotona sänkyyn kaatuessa tajusin, kuinka väsynyt oikeasti olin. Mutta siitä eteenpäin mulla oli aikaa taas levätä, olinhan juuri saanut juhlia kahden ihmisen välistä rakkautta ja viettää ihanan päivän ihanien ihmisten seurassa. Sitä kukaan ei tulisi enää ottamaan multa pois. Nukahdin väsyneenä, mutta onnellisena.

Tarkoitus oli palata jo sunnuntaina kotiin, mutta lauantain ”ihmeparantumisesta” huolimatta tai siitä johtuen sunnuntai meni taas kokonaan sängyssä peiton alla pahaa oloa potien. Myös maanantai näytti aluksi siltä, etten pääsisi vieläkään ylös sängystä, mutta päätin kokeilla vielä yhtä vahvempaa pahoinvointilääkettä ja lopulta pääsin kuin pääsinkin lähtemään illalla junalla kotiin. Pakko kai nyt on uskoa, että nuo pahoinvointilääkkeet ovat ihan mieletön keksintö! Ja rohkeasti opetella niitä nyt ottamaan eikä aina vaan sinnitellä viimeiseen asti. Nehän on tarkoitettu parantamaan minun oloani, eikä tässä muutenkaan jaeta mitään ”selvisin sytostaattihoidot ilman pahoinvointilääkkeitä” -palkintoja.