Kuitenkin tuo hiustuppo sai minut menemään internetin ihmeelliseen
maailmaan etsimään vertaistukea. Enhän tokikaan ole ainut nainen, josta on
tullut tai tulee tahtomattaan hiukseton. Päädyin yhdelle sivulle ja sieltä se
tuli. Toinen pommi. Muistokirjoituksia ihmisille, jotka ovat hävinneet tämän
taistelun. Olen omassa pienessä kuplassani unohtanut ettei kaikki selviäkään
tästä... Olen jotenkin uskonut omaan parantumiseeni niin vahvasti ja ajatellut
tätä vain pakollisena välivaiheena elämässäni, että olen unohtanut tosiasiat.
Ja ihan kuin olisin ollut tähän asti muka kuolematon! Taas muistutus siitä,
että elämästä pitää muistaa nauttia ja tehdä asioita, jotka tekevät itsestä
onnellisen.
Ja siitä oiva aasinsilta toisenlaisiin asioihin! Nimittäin mikä
minä olen paasaamaan siitä, että pitää tehdä niitä asioita, joista tulee hyvä
mieli, jos en tee niin edes itse. Ennen diagnoosia mulla oli hyvä ”urheiluvaihe”
menossa, kävin salilla 3-4 kertaa viikossa ja olin löytänyt liikkumisen ilon.
Tavoitteenani oli, että olisin kesällä ”elämäni kunnossa”. Noh, elämä ei mene niin
kuin itse sitä suunnittelee, eikä tarvitsekaan, enkä todellakaan ole tällä
hetkellä tavoitteessani.
Meidän sohvalta näkee suoraan kadulle ja leikkauksesta toipuessani
katselin lenkkeileviä ihmisiä ikkunasta. Mielessäni huusin heille, että
toivottavasti he ymmärtävät mikä onni heillä on, kun voivat juosta ja liikkua.
Nyt kun oma vointini on ollut hyvä, on myös kunnon hikiliikunnan kaipuu tullut
elämääni. Ja tänään sen tein! Noudatin ”omia” elämänohjeitani ja lähdin juoksulenkille! Ihan vain siksi, että tiesin
siitä tulevan hyvä olo. En muista mitä syto-oppaissa sanotaan hikiliikunnasta,
mutta tänään kuuntelin omaa kehoani ja tiesin olevani tähän valmis. Ja hei,
juoksin 3 km itselleni ihan reipasta tahtia! Ei mielestäni ollenkaan huono
leikkauksen ja sytojen jälkeen. Kilometrimäärää tärkeämpää kuitenkin on se,
että elämääni palasi asia, jota olen kaivannut ja aion kyllä jatkossakin
ulkoiluttaa itseäni voinnin mukaan!
Nyt kun liikunta tekee paluuta elämääni, pitäisi myös ruokavalio
saada kuntoon, syöpähoitoja tukevaksi. Olen kärsinyt vähän ruokahaluttomuudesta
tai oikeastaan enemmän siitä, että yksinkertaisesti olen vain unohtanut syödä
ja sen myötä olen antanut itseni syödä sitten vähän mitä sattuu. Pitäisi
kuitenkin kiinnittää nyt enemmän huomiota siihen, että lautaselle päätyy hyvää
puhdasta ruokaa. Ainakin nimenomaan näinä hyvinä päivinä!
Tämän päivän fiilikset seilasivat
siis arkionnesta kuoleman pelon kautta päätökseen ja toteutukseen tehdä sitä,
mikä teki minusta tänään onnellisemman! Näillä eväillä taas uuteen päivään :).
Kovin samankaltaisia ajatuksia, vaikka leikkausta vasta odottelen, eikä sytoista ole tietoa (kai ne melkeen aina kuitenkin tulee kuvaan??). Oletko saanut tuosta liikunnasta tarkemmin infoa, onko oman tuntuman mukaan liikkuminen ok koko sairausajan? Siis itsehän en (vielä) tunne itseäni oikeastaan sairaaksi, kun on vasta diagnoosi ja tukku tutkimuksia takana. Niin että omaksi iloksi juossut, käynyt salilla jne, ja jälkeenpäin miettinyt, tuleekohan tässä vahinkoa? Erityisesti melontareissua saa nyt miettiä oliko se pahain virhe, mutta pakko oli päästää kajakki vesille nyt, kun leikkauksen myötä mahtaa olla melonnat paketissa. ;) Juurikin noin, että tuntuu että tästä nyt leikkaus ja hoidot pois alta kun sellaiset on kohdalle osunut, niin päästään normi päiväjärjestykseen - mutta Googletuksen jälkeen, entä jos.... :(
VastaaPoistaEn ole liikunnasta sen tarkemmin kysellyt vaan mennyt nimenomaan omaa vointia kuunnellen. Enpä usko, että liikunalla mitään vahinkoa voi aiheuttaa, kun kuuntelee vain omaa kroppaa tarkasti. Itse ainakin kävin vielä leikkausta edeltävänä iltana juoksulenkillä. Eikö liikunta ja ruokavalio ole myös hoitokeinoja? Toki leikkauksen jälkeen pitää olla varovaisempi ettei tikit repeä ym. Tunteet menevät kyllä sellaista vuoristorataa ettei itsekään meinaa perässä pysyä, mutta voimia matkallesi :)
Poista