23.5.2016 Valmistautuminen tulevaan: töistä pois jäänti ja leikkaus (maanantai)

Jäin viime viikon keskiviikkona töistä pois ja aloin ”valmistautumaan tulevaan”. Oikeastihan en tiennyt yhtään mitä olisi edessä, miten reagoisin leikkauksen jälkeen, olisinko kuinka kipeä ym... Käytännössä siis siivosimme kodin ja huhkimme pihahommia ettei puolisolleni jäisi niin paljon yksin ”pakollisia” kevättöitä.

Töistä pois jääminen oli yllättävän rankkaa. En osaa edes selittää sitä tunnetta, mutta kyse oli muustakin kuin vain sairaslomalle jäämisestä. Yhtäkkiä minulta oli riistetty työkyky ja käskettiin kotia paranemaaan, unohtamaan työasiat ja keskittymään hoitoihin. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta minulle se ei sitä ollut. Lähtiessäni jätin työpuhelimen ja avaimet toimistolle, ovelta lyhyt huikkaus ”mä lähen nyt, hyvää kesää!”. Ja niin olin luopunut työelämästä. Yksi asia oli taas elämästäni poissa enkä tietäisi milloin palaisin takaisin töihin, ehkä jo piankin, ehkä vasta loppuvuonna. Nyt olisi edettävä vain askel kerrallaan. Ostin itselleni kukkia ja karkkia, niistä sain tarvittavaa voimaa.

Sitten itse leikkaukseen. Leikkausta edeltävän yön nukuin hyvin (kuten yleensäkin, sairastuminen ei ainakaan toistaiseksi ole vienyt yöuniani). Lähdimme sairaalalle aikaisin aamusta enkä oikeastaan jännittänyt leikkausta etukäteen ollenkaan. Luotan Suomen sairaanhoidon tasoon.

Leikkauksen aikana rinnastani tutkitaan vartijaimusolmukkeet syöpäsolujen varalta ja jos niistä löytyy syöpää, joudutaan myös kainalo tyhjentämään. Kainaloni kohtalon saisin siis tietää vasta leikkauksen jälkeen.

Kävelin itse leikkaussaliin ja hyppäsin leikkauspöydälle. Saliin tuli anestesialääkäri, joka ei kyllä yrittänytkään peitellä kauhistustaan nähdessään suoneni. Hän huokaili ääneen ja koputteli pitkään käsivarttani. Ensimmäinen yritys epäonnistui ja suoni meni rikki... lääkärin tuskaillessa muistin magneettikuvauksen hoitajan sanat ”...on vain huonoja pistäjiä”. Mieli teki mainita hoitajan sanoista nukuttajalle, mutta siinä tilanteessa hänellä on kuitenkin nukutukseni vastaavana niin suuri valta, että päätin kuitenkin olla mainitsematta. Ehkä pääsen myöhemmin kuittaamaan ;). Jokatapauksessa lopulta kanyyli saatiin käteen keskelle rannetta, mikä ei ilmeisesti ole kovin yleistä, mutta lääkäri ei nähnyt tilanteessa muuta vaihtoehtoa. Nukutusaineen sain kanyylin kautta ja lääkäri varoitti, että aine saattaisi vähän kirvellä. Tunsin kirvelyn noin kyynerpään kohdille ja filmi poikki. Ei silmien pilkkimistä, ei haukottelua vaan seuraava muistikuva heräämöstä.

Käsivarsi pari viikkoa leikkauksen jälkeen. Pikkuhiljaa haalistui muisto anestesialääkäristäkin.

Osastolla suurin murheeni oli oikestaan kurniva vatsa. Hoitaja kertoi etten saisi syödä vielä päivällisellä, joten laskin tunteja iltapalaan. Silloin saisin kuulemma syödä leivän. Onnekseni kipu pysyi poissa lääkkeillä eikä muutenkaan ollut paha olo tai huipannut. Päivän ehdoton kohokohta oli iltapala. Leipä maistui vaikka huonetoveri oksenti samaan aikaan! Yleensä olen kyllä herkempi moiselle! Iltapalasta jäi vielä nälkä, josta mainitsinkin hoitajalle. Sain lisäksi kulhollisen vadelmia ja omenan, joten täydellä mahalla oli hyvä mennä nukkumaan. Ja taas nukuin yöni hyvin. Seuraavana päivänä pääsinkin jo kotia toipumaan.