Sairaudesta kertominen ja ensifiilikset

Tuntuu, että vakavaa sairautta sairastamisen kestää vielä itse, mutta miten siitä kerrotaan muille? Etenkin niille läheisimmille, joille ei haluaisi aiheuttaa mitään ylimääräistä harmia?

Lääkäristä kotiin päästyäni soitin ensimmäisenä äidilleni, koska tiesin hänen olevan kotona. Minun ei tarvinnut sanoa kuin ”valitettavasti ei oo hyviä uutisia”, kun tajusin kuinka vaikeaa sairastumisesta on kertoa läheisille. Samalla lauseella kerroin myös puolisolleni, kun hän tuli kotiin ja siskolle myöhemmin puhelimessa. Joka kerta kertoessani sydämeni särkyi. Vaikka kertominen raastoikin syvältä, se tuntui myös helpottavalta. Enää ei tarvinnut odottaa ja pelätä pahinta. Minulla on nyt syöpä ja sen kanssa täytyy oppia elämään. Niin minun kuin läheistenikin.

Hulluinta oli, että vaikka olin juuri saanut tietää olevani vakavasti sairas, olin ehkä eniten huolissani töistäni. Miten työni saataisiin järjestymään sairaslomallani, miten sairaslomani vaikuttaisi yhdistykseen, entä muihin työntekijöihin? En saanut työasioita pois mielestäni, joten menin jo seuraavana päivänä töihin järjestelemään asioita. Näin jälkikäteen näen toiminnassani jopa järkeä, koska koko elämältäni oli vedetty matto alta ja kaikki tulisi muuttumaan, ”elämän uudelleen järjestely” tuntui helpoimmalta aloittaa juuri töistä. Sain pidettyä itseni sopivasti kiireellisenä tekemällä pakolliset työt ennen sairaslomaani. Vaikka koen olevani unelmatyössäni, siihen liittyvät tunteet ovat kuitenkin pieniä muiden asioiden rinnalla. Lisäksi töissä pystyin myös ”harjoittelemaan” sairastumisesta kertomista.

Mietin etukäteen ystävät, joille halusin kertoa itse. Osa heistä tiesi koepaloista, osalle tieto tuli täysin yllätyksenä. Kuitenkin joka kerta kertoessani tuntui kuin olisin tiputtanut pommin ja jäänyt viereen seuraamaan reaktiota. Joka kerta jouduin myös itse läpikäymään alkujärkytyksen. Siksi tuntuikin helpottavalta saatuani kerrottua kaikille joille halusin. Sairaudesta avoimesti kertominen tuntui alusta asti luontevalta enkä ole hävennyt sairastumistani. Koen tämän osana elämääni. Matkana, johon on vain pakko hypätä rohkeasti mukaan!